Verkossa markkinoiminen on kirjailijoille hyvä mahdollisuus saada tuotantoaan paremmin esille, mutta oikeiden keinojen löytäminen voi usein tuntua hankalalta. Julkaisupalvelu BoD:n (Books on Demand) kautta kirjansa julkaisseille kirjailijoille tarjoutuu nyt mahdollisuus tehdä oma kotisivu maksutta ja ilman erityistaitoja. Tämän mahdollistaa BoD:n yhteistyö kotisivupalvelu Jimdon kanssa.
Suomi on täynnä pöytälaatikkokirjailijoita, jotka mielellään pitelisivät käsissään omaa kirjaansa. Aiemmin kirjan julkaiseminen oli vaikeaa, sillä perinteisten kustantamojen julkaisukynnykset ovat korkealla, ja vain harva onnistuu tätä kautta toteuttamaan unelmansa. Nykyään jokaisella on mahdollisuus saada omat tekstit nopeasti ja edullisesti kansien väliin. Edullisimmillaan oman kirjan saa kirjakauppamyyntiin 99 eurolla.
Siinä missä suuri osa Suomen taloutta yrittää hillitä talouskriisin negatiivisia vaikutuksia, on Print-on-Demand -liiketoiminta (tarvepainatus) yleisen trendin vastaisesti kasvussa: yhä useampi kustantamo etsii nykytilanteessa vaihtoehtoja perinteiselle kirjanvalmistukselle ja panostaa mahdollisimman alhaisen riskin tarvepainatukseen. Kasvava määrä kirjanimikkeitä ei näin ollen ole valmiina kirjahyllyssä, vaan ne painetaan ja toimitetaan vasta tilauksesta. Tästä hyötyy myös On-Demand -palveluntarjoaja BoD (Books on Demand GmbH).
Tiia Sammallahti ruotii esikoiskirjassaan ”Konseptisuunnittelun supersankari” värikkäästi ja ymmärrettävästi palvelubisneksen menestystekijöitä. 38-vuotias Sammallahti on ehtinyt kerätä kokemusta palvelualalta jo 25 vuoden ajalta, ja hänen mielestään suomalaisyritysten palvelukulttuurissa on vielä paljon parannettavaa. Siksi Sammallahti esittelee teoksessaan täysin uuden mallin menestyksekkään palvelukonseptin luomiseen.
Tammikuussa 2009 ilmestyy Kalevalan 160-vuotisjuhlavuoden kunniaksi ensimmäinen lyhentämätön nykykielinen käännös kansalliseepoksestamme. Kirjailija Risto Pottonen on työstänyt yli kymmenen vuotta laajaa käännöstään, joka julkaistaan Books on Demandin (BoD) kustantamana.